perjantai 10. joulukuuta 2010

Pikkujoulun kuningatar







Äitini järjesti perheellemme viime viikonloppuna pikkujoulut, joihin lupasin sitten leipoa jälkiruuaksi kakun. Täytteet ovat mielestäni varsin jouluiset, vaikkei koristelu ehkä anna niin ymmärtää.

Alkuperäinen koristelusuunnitelmani oli päällystää kakku VALKOISELLA vaahtismassalla ja pursottaa sitten sen päälle pikeeristä lumihiutaleita. Mutta, koskapa en löytänyt kaupoista valkoisia vaahtokarkkeja enkä omista valkoista väriä, päädyin sitten tekemään vaaleanpunaisen kuorrutteen. Ja siitä se ajatus sitten lähti: lumipallosta tulikin prinsessainen : ). Nimesin tämän kuningattareksi, koska ulkoasu ei täysin noudata "aidon" prinsessakakun mallia. Kukat päällä ovat sokerimassaa ja helminauha ympärillä irtokarkkihyllystä löytyviä toffeepalloja.

Itse kakku on rakennettu kääretorttupohjasta ja Kinuskikissan luumuisesta jöulutäytteestä. Kääretorttupohjaakin jouluistin lisäämällä perustaikinaan noin teelusikallisen neilikkaa, kanelia ja inkivääriä. Lopputulos oli hyvin piparinen ja täten omasta mielestäni onnistunut.

Tykkäsin sekä vaahtismassan mausta että koostumuksesta kovinkin paljon. Voinkin siis veikata, että sokerimassa kuorrutteena jää tässä taloudessa varsin vähälle käytölle ; ).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti